Verdens rikeste Trønnten: Paljon tekstiä, vähän asiaa

Tässäpä teille luettavaa !

Aloin tässä pari päivää sitten katsella kalenteria ja huomasin, että muutosta Norjaan on kulunut melkeenpä tasan kaks kuukautta. Ihme miten nopeesti aika meneekään..Sikspä ajattelin, että ehkä nyt olis hyvä hetki vähän kertoa mitä mun pään sisällä on tänä aikana liikkunut J

Sitä uskoisi, että elämä mullistuisi jotenkin hirveästi lähtiessä pois kotiseuduilta, missä suurin osa elämää on tullut vietettyä, mutta en kyllä menis väittämään, että näin olis käynyt. Elämä on jatkunut samaan tapaan kuin ennekin, nyt vaan eri kaupungissa ja eri ihmisten kanssa!

Ei tämä missään tapauksessa ole ollut helppoa. Vaikka Norja sinänsä muistuttaakin aika paljon Suomea kulttuurin ja tapojen perusteella, eikä mitään shokkia tai varsinaisia suuria kommunikaatio väärinkäsityksiä ole sattunutkaan, niin silti ajautuminen täysin vieraaseen paikkaan, josta ei tunne ketään on aiheuttanut –ainakin minulle- melkoisen kasan paineita.

Vaihtomme on kieltämättä melko omalaatuinen. Niskaamme ei hengitä minkään sortin järjestö ja suomea käytämme edelleen päivittäin kotona. Olen kokenut tämän ehkä hieman vaikeuttaneen sopeutumista uuteen kieleen. Vielä suurempi ”heitteillejättö” esimerkiksi norjankieliseen isäntäperheeseen olisi varmaankin aiheuttanut kielen "pakko-oppimisen", mutta kyllä täytyy myöntää, että raskaan koulupäivän jälkeen on mukavampi tulla tuttuun paikkaan käyttämään kieltä, jota tietää osaavansa ja olla ihmisten kanssa, jotka varmasti ymmärtävät tilanteesi. Ja kyllä tuo Kaarinakin aika taitaja norjan kanssa on :--)

Henkilökohtaisesti vaikeana olen huomannut juuri erityisesti uusien kontaktien luomisen. Koulusta on tietenkin löytynyt kavereita, mutta miten laajentaa piirejään muualle? Tämän asian kanssa tulee edelleen painittua, mutta ihmisiltä kysellessäni olen saanut aika hyviä neuvoja, mistä kannattaa aloittaa! Voin raportoida niiden onnistumisesta myöhemmin :--) Kunhan vain norja alkaa luonnistua paremmin niin kielimuuritkin alkavat sortumaan helpottaen entisestään kanssakäymistä muiden kanssa.

Ennen lähtöä olin huolissani ennen kaikkea koti-ikävästä. Pelkäsin ikävän kavereita, perhettä ja tuttuja ympäristöjä kohtaan kasvavan niin suureksi, että halkeaisin. Vaikka välillä tuleekin olo, että nyt kun pääsisi kysymään vanhemmilta neuvoa tai juttelemaan oikein kunnolla kavereiden kanssa, niin olen mielestäni yllättävän hyvin tarttunut elämänohjeeseen, jota olen aiemminkin yrittänyt itselleni tuputtaa: ”Elä hetkessä.”
Uskon tulleeni todella tilaan (oooommmm....), jossa en (ainakaan hirveästi) murehdi menneitä tai tulevia. Tai no ainakaan häiritsevissä määrin. Tiedän, että samanlaisena se kotimaa pysyttelee siellä Suomessa ja että muutto pois ei missään nimessä tarkoita ettenkö näkisi vanhoja naamoja enää uudelleen. Se antaa paljon voimaa päivästä toiseen!

Ei anneta maiden rajojen erottaa meitä toisistamme! Nykytekniikalla (mut ainakin) on naurettavan helppo saada kiinni. So.... call me maybe !

<3: Minja

P.S. tunkasen tähän loppuun kuvia mun syyslomasta, kun on tullut vähän valituksia siitä ettei niitä viime päivityksessä ollut....Kaiken kaikkiaan oli ihan hirmu mukava viikko Suomessa, vaikka välillä mentiinkin vähän tiukalla aikataululla :) Aikatauluni koostui sukulaisten ja kavereiden näkemisestä, Mirkon uuden Turun kämpän tsekkaamisesta ja tarvittavien toppausten ostamisesta Norjan talvea vasten (jonka kyllä toivon jättävän tänä vuonna tulematta...)