maanantai 9. syyskuuta 2013

(laittaisin kirosanan, mutta kaarina kielsi)




Heeeeeeei kaikki ollaan tosi pahoillaan ku viime kerrasta on taas vähän aikaa mutta kun meille ei vieläkään oikein tapahdu mitään, ja vaikka tapahtuisikin ei ehditä päivittää viikolla.
 Koulussa menee ihan normaalisti vaikka pieniä ymmärrysvaikeuksia tietenkin on, ja meillä Nissenissä näytetään käyvän kaikki asiat jotka kävin 9-luokalla, läpi. Sunnuntaina kävimme vielä kirpparilla ja ostin kaksi huivia ja kaulakorun.

Fudisjoukkue vaikutti tosi hyvältä, olen käynyt jo kahdissa treeneissä ja katsomassa peliä. Jos saataisiin lisenssit kuntoon voisin päästä jo tiistain ja keskiviikon peleihin :)
Viikolla me tehtiin paljon herkkuruokia.











 

Keskiviikkona meidän koulu järjesti REVYPARTY:n, eli oppilaat keräsivät rahaa jokavuotiseen revyyseen eli laulunäytelmään. Ilta oli aika mielenkiinoinen koska ensin jonotimme n. tunnin jonka jälkeen Minjaa ei meinattu päästää sisään, mutta kaikki loppui kuitenkin ihan onnellisesti.
 Torstaina mulla oli englannin valtakunnalinenkoe joka tehtiin pc:llä, joka minulla ei tietenkään toiminut eikä koulun IT-tukiluokka ollut myöskään auki. Ja täällä on sellainen käytäntö ettei sitä saa uusia, joten istuin kaksi tuntia luokassa ja katsoin luokkalaisteni kärsivän minulle helppojen kysymysten kanssa.
Tässä seuraukset:
































Koska revyparty kesti 2 yöllä (vaikka me olimmekin siellä vain 23:30 asti), olimme aivan rätiväsyneitä koulun jälkeen saatuamme vain 5 tuntia unta ja nukuimme sohvalla ainakin kaksi tuntia.

 

Loppuviikko kului leppoisasti, lauantaina kävimme shoppailemassa ja illalla Frognerparkkenissa, eli puistossa jossa on creepyjä patsaita, googlettakaa vaikka.


















 






 
 Me ollaan nuoriso, me ei olla (ainakaan Norjan) tulevaisuus. Täällä me rullaillaan ja staaplaillaan ja vietetään oikein mukavaa (norjalaista) elämää. See you later alligators! Pliis lähettäkää meille ruisleipää, kohta ei kestä enää !!!!!!!!!!!

Jutellaan taas kun on jotain sanottavaa
Ciao bellas!
<3: M&H

2 kommenttia: